10. Rally-toko ja näyttelytreenejä

Eilen tosiaan päästiin testaamaan rally-toko -nimistä lajia, joka siis on sekoitus tokoa (tottelevaisuuskoulutus), agilityä ja koiratanssia. Rally-Tokoyhdistyksen sivuilta pääset lukemaan lajista ja tutustumaan toimintaan. Itse tykkäsin tästä ihan hirveästi, koska siinä yhdistyi iloinen tekeminen ja positiivinen suhtautuminen koiraan, olin todella iloinen kun sain kesken tehtävien kehua kuinka hienosti Aura toimi. 

Olin aluksi todella jännitynyt ja se tietenkin tarttui myös Auraan, joka purki omaa jännitystään haukkumalla kaikelle. Pikku hiljaa juttu alkoi toimimaan paremmin ja huomasin saavani huomattavasti paremman kontaktin koiraani kuin aiemmin. 

Kuunnellaan(?) ohjeita ja juttelen Auralle, höhöhöö.

Kovaa kehumista istumiskyltin kohdalla, ihan perusharjoitusta

Istumista vierellä, Aura on ihanan rento ja keskittynyt!

Ihana Ida (aka hullu-corgitäti) oli tänään treenaamassa meitä niitä Kokkolan KV-näyttelyitä varten. Aiemmin Aura on seissyt selkä köyryssä, mutta saatiin hyviä ohjeistuksia ja suurimman osan ajasta Aura seisoi hyvin nätisti. Harjoiteltiin myös kontaktin ottamista liikkeessä. Paljon saatiin hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten ja itekin olen huomannut muutoksen Auran käyttäytymisessä. Me nautitaan yhdessäolosta eikä pakerreta pakon äärellä.

Rakas hovikuvaajani zoomasi kenkiini, mutta oli pakko laittaa tämä kuva kun on niin terhakka corgi!

Aura tänä iltana...

vs. viime viikolla

Seisottamisesta sain paljon hyviä vinkkejä. Alemmassa kuvassa Aura seisoo selkä köyryssä ja mulla on naru hirmu tiukalla ja ylemmässä puolestaan naru on löysällä ja Aura seisoo rennosti selkä suhteellisen suorana. Myös massaa neiti on saanut lisää, kiitos Musti&Mirri -liikkeestä ostetun lihotusmakkaran. 

Täytyy sanoa että olen ollut ihan äärettömän tyytyväinen rakkaaseen koiraan ja meidän molempien edistymiseen!

Kävin myös ratsastamassa Royalin, poni on hieno vaikka kuvassa muuten onkin kaikki pielessä!

Kivaa maanantaita kaikille, ulkoasuun on tulossa pian muutoksia kunnon bannerin kera yms! Palataan taas, toiveita postauksista saa esittää!

09. Enkelikoiran surullinen tarina

Aloitan tämän tarinan kertomisen lopusta, tästä hetkestä. En tiedä tuleeko tämä milloinkaan olemaan kokonaan ohi.

Repäisen Halpa-Hallin ilmoitustaululta katoamisilmoituksen, joka koskee pientä kääpiöpinserinarttua. En hetkeen tunne yhtään mitään, mutta sitten suru valtaa sydämen. Rutistan paperin ruttuiseksi kasaksi, ja heitän sen roskakoriin.

Nikon puhelimeen tulee viesti. "Maksakaa koira heti."

Jos te kaksi vielä jonain päivänä luette tämän viestin, niin ainoa mitä haluaisin sanoa on:
Jättäkää meidät rauhaan, Pinjaa ei enää ole. Meidän surumme jatkuu edelleen, te olette varmasti saaneet rahaa kattaaksenne pentujen teettämisestä aiheutuneet kulut, ja vielä enemmän.

Nappisilmä uudessa, mahtavassa kodissaan <3

Elokuu 2013 Yhteinen ystävämme pyysi meidät viettämään mökkiviikonloppua läheiseen lomakylään. Mukaan tuli toisen ystäväni tuore tyttöystävä, jolla oli maailman kaunein kääpiöpinserinarttu. Tässä vaiheessa olimme Nikon kanssa useasti puhuneet koiran hankkimisesta, vain rotu oli hukassa. Tämä punainen rouva oli erittäin hyväkäytöksinen, energinen ja kaunis: ja kaiken lisäksi tiineenä. Päätimme melkein heti varata pennun, vaikka tiesimme ettei se menisi rekisteriin. Syynä tähän oli kuulemma se, ettei pentueen isä ole rekisterissä.
Sokeasti luotin siihen, että tämä naisihminen on hyvä, koska ystäväni oli tähän rakastunut ja vakuutti kaiken olevan hyvin.  Pennut syntyivät 27.08.2013, 2 urosta ja kolme narttua. Oltiin aivan onnessamme kun saimme kuulla pentueen syntyneen ja kaiken menneen hyvin.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida viimeistään siinä vaihteessa kun varausmaksulla alkoi olemaan niin kauhea kiire. Ensimmäistä kertaa varausmaksusta ilmoitettiin kaksi päivää pentujen syntymän jälkeen. Viikko syntymän jälkeen tuli ensimmäinen viesti, jossa pyydettiin laittamaan varausmaksu heidän tililleen. Ensimmäinen kerran näimme pikku-Pinjan 6. syyskuuta, vain parin viikon ikäisenä. Se oli varmaan suloisinta mitä ikinä olen nähnyt. Musiikki soi kuitenkin melko kovalla asunnossa, mutta pariskunta totesi vain että pentujen täytyy tottua ääniin. Facebook-viestien perusteella kaikki sujui hyvin, Pinja oli kiltti ja leikkisä tyttö.

Ensi kosketus maailman ihanimpaan taaperoon <3

Lokakuu 2013 Pinja muutti meille 7-viikkoa vanhana. Jossain kohti olin tehnyt laskuvirheen kun laskin että pennut olisivat olleet jo 9-viikkoisia. Emo oli kuitenkin kuulemma jo lakannut imettämästä. Lähdimme hakemaan Pinjaa, pissaa ja kakkaa oli joka puolella eikä Pinja ollut vielä kertaakaan käynyt ulkona. Kauhea kakkarumba alkoi tietenkin, pikkupennun kanssa ulos 20 kertaa päivässä ja silti oli aina pissaa joka paikassa. Vaikka välillä otti päähän niin mitäpä sitä ei rakkaansa eteen olisi tehnyt.

Pieni kurttunaama ensimmäistä päivää kotona <3

13. lokakuuta vain muutama päivä sen jälkeen kun Pinja oli muuttanut meille, sain viestin paikalliselta pinserikasvattajalta. Tämä henkiö kertoi, että pentue oli tehty luvattaja, ja tämän naisen äiti todellisuudessa omisti sekä Pinjan emän että isän. En missään tapauksessa halunnut uskoa tätä todeksi, mutta pienen googlailun jälkeen sain käsiini tämän naisen äidin yhteystiedot. Pahin kävi toteen, Pinjan emo oli sijoituksessa tällä naisella, mutta hänellä ei ollut lupaa teettää nartulla pentuja. Rumimmat yksityiskohdat jätän tästä pois, mutta puhuin tämän henkilön kanssa useita kertoja puhelimessa ja sain tietooni pentueen vanhempien nimet ja rekisterinumerot.

Kahdeksanviikkoinen pikku-Pinja

Olimme 30€ velkaa "omistajapariskunnalle", joka pentueen oli teettänyt, mutta ilmoitimme ettemme maksa summaa ellei kaupoista tehdä virallista kauppakirjaa. Tähän kuitenkaan ei suostuttu, joten kieltäydyimme maksamasta. Tässä vaiheessa pariskunta alkoi uhkailemaan, sanoivat tulevansa vaikka ovestamme läpi, mutta aikovat viedä Pinjan meiltä pois. Pelko alkoi varjostamaan arkeamme. Saimme useita eri uhkausviestejä, ja lopulta tämä nainen alkoi levittää huhua, ettemme olisi maksaneet Pinjasta yhtään mitään.

Marraskuu 2013 Oma astmatilanteeni alkoi syksyllä pahenemaan ja lapsena todettu koira-allergia nousi pinnalle. Kävin sekä astmahoitajalla että -lääkärillä ja he käskivät laittaa koiran pois. Pitkän harkinnan ja suremisen jälkeen aloimme etsimään Pinjalle uutta kotia, joka lopulta sitten löytyikin. Pinja oli ensin viikkoja "koeajalla" tällä maailman ihanimmalla pariskunnalla, kunnes he päättivät Pinjuskan ottaa. Parempaa kotia neidille ei olisi voinut toivoa. <3 Uhkauksia tuli kuitenkin edelleen ja naispuoleinen henkilö uhkasi ottaa selvää uusien omistajien henkilöllisyydestä ja hakea Pinja pois. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Pikku-Pini, lähes 10-viikkoa

Tammikuu 2014, uuden vuoden päivä Samaan aikaan kun luin katoamisilmoituksen netistä, puhelin soi ja uusi omistaja kertoi että Pinja oli päässyt pakenemaan säikähdettyään ilotulitteita. Lähdimme samantien paikkaan, jossa pikkuinen oli lähtenyt karkuun, samoilimme metsässä ja yritimme huutaa Pinjaa esille.

Ensimmäisten päivien aikana Pinja vastasi pari kertaa huutoihimme, mutta sitten laskeutui syvä, hyytävä hiljaisuus. Valvoimme pitkiä iltoja paistaen makkaraa, maksalaatikkoa ja muita Pinjan lempiruokia, jätimme hajujälkiä ja lauloimme nuotion ääressä, jotta pieni säikähtänyt pentu olisi ymmärtänyt että me olemme paikalla ja hän voisi tulla meidän luoksemme.

Pirkanmaan etsijäkoirat ry:ltä kävi upea valkoinen paimenkoira Darwin etsimässä Pinjaa ja tuntui saavan jonkinlaisen hajujäljen. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Käytimme myös kaverikoira Chiliä sekä myöhemmin epätoivoisena kaverikissa Rölliä tuomassa tuttuja hajuja, mutta tuloksetta.

Etsijäkissan lepotauko

Helmikuu 2014 Epätietoisuus ja pelko kaiveli edelleen. Aloin olla epätoivoinen ja rupesin muistelemaan taannoista tapausta, jossa Nelli-poni oli hukassa. Ruotsalainen selvänäkijä oli pystynyt rajaamaan erittäin tiukasti ponin sijainnin ja se löytyikin melkein heti kun tuo tila oli rajattu. Kysyin Pinjan omistajilta, että voisimmeko olla yhteydessä tuohon selvänäkijään. Helmikuun lopussa Beatrice vastasi, ettei saa yhteyttä Pinjaan:

"Hej måste tyvärr meddela att Pinja inte är i livet.Hon frös så hon somnade in lugnt å stilla.Stället å en närmare beskrivning har jag inte nu men d kommer, finns mossa där hon ligger.Beklagar detta".

23. toukokuuta 2014 Pinja löytyi kuolleena Trullevin rannasta. Kävimme yhdessä hautaamassa pienen neidin viimeiseen leposijaansa. Rauha pienen sielulle. Enää ei tarvitse pelätä pimeää, ei kipua eikä yksinäisyyttä.

Niin lyhyt oli aikasi,
niin suuri oli onnemme kanssasi.
Nyt pimeyttä ei tarvitse pelätä,
olet kanssa enkelten.

08. Auran ystäväkirja & suunnitelmia

Aura on tosiaan löytänyt parhaan kaverin, josta olikin lyhyehkö maininta aiemmassa postauksessa. Kyseessä on siis kuusivuotias leikattu uroskoira nimeltä Onni, labbis-perunkarvatonkoira-mix. Alle koottiin parhaat kuvat parivaljakon tämänpäiväisistä metkuista.

Tämän viikon suunnitelmia Auran kohdalla

- Huomenna corgimiittinki koirapuistossa

- Sunnuntaina kokeilemaan rally-tokoa lajina

Pientä välienselvittelyä siitä kumpi on pomo. Aura voitti...

Welsh corgi vai saukko?

Kysymys kuuluu, missä on korkki?

Lopuksi märkä korkki ja seisomisharjoituksia

07. Päivä kerrallaan kohti parempaa huomista

Paino on pudonnut juhannuksen mässäilystä huolimatta, pari kaveria jopa huomautti laihtumisesta (jes!) ja lenkkeily on ollut lähinnä nautinto. Tarkoitus olisi kuitenkin vielä muokata noita syömisiä ja liikuntoja että paino putoaisi tasaisemmin eikä heittelisi hirveästi. Pitäisi myös harventaa puntarilla käyntejä, nyt tulee käytyä pakonomaisesti melkein joka päivä, jolloin en tietenkään saa sitä todellista tulosta selville.

Ensi viikon liikuntasuunnitelmamieteajatuksia:

1. Vähintään 10km pyörälenkki vähintään 2 x viikon aikana
2. Ainakin kerran täytyy päästä pelaamaan tennistä jos vain kelit sallii
3. Auran kanssa käydään useamman kerran pidemmälle lenkillä
4. Käyn ratsastustunnilla
5. Muistan venytellä aamuinilloin, koska lihakset jumiutuu niin helposti

Ensi viikon ruokasuunnitelma-aatteita:

1. Muistan juoda vähintään 2 litraa vettä vuorokaudessa
2. Pyrin syömään koko viikon tasaisesti, en kituuta arkena ja mässää viikonloppuna
3. Vältän edelleen pastaa, perunaa, riisiä ja leipää
4. Lisään ruokavaliooni lisää kasviksia, marjoja ja hedelmiä
5. Syön vähemmän punaista lihaa

Marokko, joulukuu 2013, vaikea ylipaino, bmi < 35

Mitään äärettömän tarkkoja kalorimääriä en ala laskea enkä myöskään suunnittele tiettyä liikuntalajia tietylle päivälle, koska tiedän ettei se toimi. Joka päivä täytyy mennä fiiliksen mukaan, aina ei vaan tietty asia huvita. Ilokseni voin kyllä sanoa että ihastuin wokkivihanneksiin - kyllä, jopa siihen ällöttävän näköiseen parsakaaleen - ja tulen niitä kyllä jatkossakin syömään. Tavoitteena on pudottaa elokuun alkuun (5 viikkoa) mennessä 6 kiloa, jolloin painoindeksi laskisi lievän ylipainon puolelle. Tämä tarkoittaisi siis hieman yli kilon viikkopudotusta. Päivä kerrallaan! 

Puhelinlaatu, kesäkuu 2014, -11kg

Hiukset & iho ovat olleet tänään erityishuomion kohteena. Pääsin pitkästä aikaa "anoppilassa" saunomaan, joten on siitä kaiken irti ja kuorin koko vartalon aivan ihanalla H&M:n Tahiti Love -nimisellä body scrubilla. Vaikka kyseessä oli moinen halpistuote, niin se tuoksui valtavan hyvältä ja jätti ihon pehmeäksi ja raikkaaksi, harmikseni en muistanut ottaa tästä kuvaa. Kokeilussa oli myös KC Professionalin pepper sävyinen color mask / sävyttävä hoitoaine punaisille hiuksille. Olin hieman epävarma tuotteesta, joten ostin pienen putelin tätä ihanaa ainetta, joka todella sävytti hiuksia ja antoi niille lisää pehmeyttä ja kiiltoa. Rakastuin täysin, pitäisi käydä ostamassa tuo 200 ml pullo, jolla hintaa oli 16,80€. Tykkään! Myös saunova corgi Aura nautti täysin siemauksin saunomisesta ja kapusikin heti ylälauteille. On se varsin hassu otus.

Laitoin äiteenkin kynnet kuosiin!

06. Juhannuskynnet

Wet 'n' Wild - Dreamy Poppy

Gosh - Holographic

Random kirpparilakkalöytö

Konad - black & laatta m57

Jostain syystä nää ei näytä kuvissa tasaisilta, vaikka kynsissä sitä ovatkin. Seliseli.

05. Tuhlaajatyttö vs. maailma + ratsastelua

"Hyvä vastaanottaja,

teidät on hyväksytty opiskelemaan Ruoveden yhteislukion ratsastuslinjalle!"

What can I say?  Toisaalta on niin paljon sanottavaa, ja toisaalta taas ei oikein mitään. Ensimmäinen ajatus on kenties että mitä ********ä tän ikäinen ihminen tekee teini(ikäisten) kanssa lukiossa? Vuosia tulee kuitenkin lokakuussa täyteen kunnioitettavat 21-vuotta. Toinen ajatus on että lukioon, nyt? Herrajumala, mä todellakin täytän 21-vuotta: mulla ei ole mitään tutkintoa, ei ylioppilaslakkia, ei mainittavaa CV:tä, tässä yhteiskunnassahan mä oon ihan loinen, mitä oon tehnyt ansaitakseni paikkani tässä maailmassa? Työllistänyt usean eri ammattikunnan edustajia kyllä, mutta oma työkokemus rajoittuu lähinnä festaritalkoolaisen ja henkilökohtaisen avustajan hommiin. Oh yeah, olen todella hyödyllinen. Kaksi vuotta lukiota vielä edessä, ja mitä sitten? No se kauan odotettu valkolakki, mutta eihän sillä töihin pääse. Sen jälkeen vuosia yliopistossa? Näillä näkymin pääsen työelämään aikaisintaan kolmikymppisenä. 

Niin että mikä perusnegatiivisuus.

Onhan tässä kyseessä iso elämänmuutos ja tavallaan jopa taantuma: lähteä nyt omasta kodista opiskelija-asuntolaan. Luvassa oma huone, ei juuri yksityisyyttä. Kovaäänistä musiikkia liian aikaisin aamulla. Suoristusrautoja, meikkipusseja ja vanulappuja kylpyhuoneessa. Kuulostaa tosi mairealta. Toisaalta, lukion tuomat haasteet, pänttääminen ja urheilupainotteisuus. Love it. Tykkään päästä haastamaan itteni niin henkisesti kuin fyysisesti ja tässä tapauksessa myös sosiaalisesti, joten näillä mennään. Onhan se ihanaa muuttaa melkein tallin pihaan asumaan. Toisaalta joudun jättämään niin Nikon kuin Auran sekä rakkaan kissani tänne Kokkolaan enkä edes joka viikonloppu pääse käymään täällä. Tuntuu että jostain syystä löydän paljon enemmän syitä olla lähtemättä kuin lähteä, mutta kuitenkin se koko maailman haastaminen tuntuu mahtavalta!

Lauantaina olin Muhosella pienryhmätunnilla hyppäämässä. Ratsastin tanskalaisella puoliveriruuna Carulla, joka oli mulle aivan uusi tuttavuus. Iso ja isoliikkeinen hevonen, joka oli välillä kädelle tosi raskas, parhaimmillaan äärimmäisen kevyt ja tasainen ratsastettava, laukanvaihdot sujuivat, samoin avot ja sulut ravissa. Hypyt meni vähän niin ja näin, ite oon hypännyt viimeksi tammikuussa ja silloinkin ponilla. En jaksanut istua laukkaa ja Caru lähti hyppyihin todella kaukaa tai sitten hirmu ponnettomasti. Syy täysin ratsastajassa. Tehtävien välillä kuitenkin ruuna oli tosi mahtava ja sileällä saatiinkiin aikaan pari tosi hyvää pätkää.

Kaikista surkeista hypyistä paras :'D

Loppuraveja, Caru tuntui tosi kevyeltä ja kivalta!

Mitä mieltä tämmöisestä melkein kuvattomasta postauksesta? Onko toiveita tulevien postausten suhteen? Mahtavat juhannukset, muistakaa olla ihmisittäin!

Ps. Ilmoitin Auran Kokkolan KV-näyttelyihin, jotka pidetään heinäkuun toisena viikonloppuna, meidät bongaa sieltä!

04. Tassut kertoo kaiken!

"Koska mä oon tän blogin (päätähti), niin mun täytyy ehdottomasti saada kirjoittaa ihan oma postaus ettei äitee anna musta ihan väärää kuvaa! Koska te kaikki tiedätte jo mun strategiset mitat niin ajattelin kertoa teille vähän mun arjesta."

Tää on joku äitin ottama "taidekuva", mut ihan sama: mä edustan aina!

06.00 Iskä nousee ylös!! Tää on aamun paras hetki, mä herään iskän kanssa aina samaan aikaan ja vahdin sitä tarkkaavaisesti niin kauan että se älyää antaa mulle ruokaa. Miehet on joskus vähän hitaita, mutta kyllä se sitä tuo kun tarpeeksi kauan tapitan kauniin ruskeilla silmilläni. Vähän mua kyllä harmittaa kun saan safkani kolhuisesta vaaleensinisestä kulhosta, joka tuli kotoota mun mukaan kun tänne tulin, sininen on kuitenki enemmän poikien väri!

06.30 Iskä ottaa mun narun ja kysyy että lähetäänkö pihalle! Tää on aamun toisiks paras hetki, vaikka iskällä ei ookkaan aikaa ku käyttää mua nopeesti tarpeillaan, kun sen pitää mennä johonkin töihin. Mä en tiedä mitä se tarkottaa mutta tiedän kyllä täsmälleen millon se tulee takasin kotiin.

07.00 - 13.00 Tää on mun omaa aikaa, mä rentoudun sängyssä tai sängyn alla ja nautiskelen aamu-unista, ellei äiti saa ideaa että lähdetään pitkälle lenkille. Se hyvä puoli noissa aamulenkeissä tosin on, että saan usein olla vapaana kun mennään semmosia tosi hiljasia mettälenkkejä. Joskus lenkkeilijöitä tulee vastaan ja mä ripeänä tyttönä lähtisin tosi mielellään mukaan, mut äiti ei oikein ymmärrä vaan karjuu naama punasena mua takasin. Jos lenkkeilijä on oikeen jännä niin saatan seurata sitä vähän matkaa häntä heiluen (äitin mielestä mulla on korvat hukassa, mutta ku ne on näin kauniit ja pystyt, niin kai se nyt näkee ettei ne oo hukassa?!), mutta kyllä mä sitten meen takasin äitin tykö. Se on varmasti mulle vihanen, mutta kehuu mua kuitenkin aina hienoks tytöks kun tulin takasin. Välillä se lässyttää mulle vähän liikaa.

14.00 Alan oottamaan isiä kotona. Meillä on aina kissan kanssa kisa, että kumpi ehtii iskää vastaan ensin. Jos se kerkee ensin niin se sähisee mulle tosi lujaa ja kattoo mua pahasti, mutta mä en oikeen ymmärrä että mikä sitä vaivaa. Joskus oon niin innoissani isin tulosta että haukahdan pari kertaa - siitäkään äitee ei tykkää, mutta enhän mä olisi kunnollinen rotuni edustaja, jollen ilmoittaisi moisista tärkeistä asioista. Häsellän ja hyörin aina hetken kun oon niin kauheen onnellinen isistä, ennen kuin kellahan selälleen että se tajuais rapsuttaa.

Iltapäivällä me vietetään aina perheenkeskistä laatuaikaa. Joskus me mennään koirapuistoon, se on ihan kivaa vaikka viihdyn kyllä yksinkin, tai jos mä saan päättää, niin mun munattoman poikaystävän, Onnin kanssa. Toisinaan me mennään heittelemään tennispalloa (tää on niiiiiin se mun juttu!) tai keppiä yhteen paikkaan, jonka mä tunnen jo tosi hyvin ja tiedän tasan tarkkaan millon me aletaan lähestyä sitä. Yleensä äiti mulkasee mua pahasti kun rupeen vinkuun innosta... se ei aina vaan ihan tajuu mua. Joskus mä pääsen uimaankin ja se on ihan hauskaa, ainakin niin kauan kun joku jaksaa heittää mulle keppiä.

Satunnaisesti mä joudun saan olla talon rouvana. Mä en koskaan hauku kun oon yksin, mä oon niin kiltti tyttö. Sillon kun oon yksin niin äiti jättää mulle yleensä namipallon, jota se hienosti kutsuu aktivointileluksi tai sitten ison luun, jota saan järsiä. Oikeasti äiti on sitä mieltä että yksinolon pitäis olla mulle rauhottumisen aikaa, mutta en mä nyt aina jaksa nukkua kuitenkaan! Silloin tällöin mä tuhoan nenäliinoja jos joku on unohtanut niitä sille korkeudelle mihin mä yletän, mutta sitä sattuu tosi harvoin, mä yritän vakuuttaa äitille että mä oon oikeesti tosi fiksu.

Tää on nyt se niin sanottu aktivointilelu

20.00 Mun sisäinen kello alkaa huutamaan ruokaa ja yleensä hetken vieno tapitus silmäripsien lomasta saa jommankumman nousemaan sohvalta ja antamaan mulle sapuskaa. Harmi vaan että ne tietää miten älykäs mä oon, joten ne käskee mun maata paikoillaan sen aikaa kun ne annostelee mun ruoan kulhoon ja vie mitta-astian pois. Ihan tosi harvoin yritän salaa hiipiä lähemmäs safkaa, mutta yleensä kuitenkin maltan oottaa niin kauan että ne sanoo maagiset taikasanat. Ne on hassuja kun ne aina kehuu mua tosi paljon sen jälkeen - kai ne nyt tajuaa että se ruokakin riittää! En mä pahakseni pistä kuitenkaan.

Kahdeksan ja yhdeksän välillä (yleensä) äiti vie mut iltalenkille. Joskus käydään vaan muutaman korttelin ympäri mutta joskus äiti innostuu toisesta pidemmästä lenkistä ja sillon me käydään semmoinen hassunhauska metsälenkki, jossa on mäkiä ja kiviä ja hirveesti kaikkee tutkittavaa etten malttais aina kulkee äitin vieressä... Iltalenkeillä mä ilmotan usein muista ihmisistä iloisella haukulla jo ihan vaan sen takia että satun tietään että äitiä hävettää.

Suurinpiirtein kymmeneltä lähden ihan ite nukkumaan. Jos äiti ja isi jää vielä valvomaan niin annan niille pusuja ja sitten kömmin sängyn alle mun omaan lempinurkkaan nukkumaan, mutta jos ne ehtii sänkyyn ennen ku mä oon valmis niin saatan hypätä niiden kanssa sinne. Useimmiten se sänkypaikka on varattu kissalle yön yli, niin mä meen äitin viereen sitte aamulla ku iskä on lähteny töihin ja kissa on mennyt sohvalle.

Näihin sanoihin, mä meen nyt nukkumaan!
Märkiä pusuja ja tassunkuvia, Aura

PS. Unohin mainita että jossain vaiheessa iltaa saan yleensä "kookihepulin", se tarkottaa sitä kun alkaa vähän sekottamaan, jahtaan häntääni, hyppään ympäri kämppää ja nautiskelen vaan sekoilusta. Isi ja äiti aina nauraa mulle, mutta mun mielestä tää on maailman hauskin juttu.

03. Reeniä horo, reeniä!

At the first of all. Vihaan Petri Nygårdia, mutta tän biisin nimi sopii vaan niin hyvin tilanteeseen. Olen ollut äärimmäisen laiska viime aikoina, liikunta on jäänyt todella vähälle ja syömiset on mennyt miten sattuu: nimimerkillä kroppani huutaa grilliruokaa. Tämän päivän syömisistä ei uskalla ääneen edes kertoa, mutta mainitsen kuitenkin kuinka reippaasti tein jalkojen nostoja samalla kun katsoin esteratsastuksen SM-finaalia. Tässä nyt varmaan on potentiaalinen ensimmäisen blogipostaus aiheesta minä, liikunta ja täydellinen elämäntaparemontti.

Todistusaineistoa?

Tällä hetkellä painoindeksini on välillä 30,0 - 34,99, mikä tarkoittaa merkittävää ylipainoa. Kumma kyllä en tunne itseäni ihan niin lihavaksi, osittain varmaan siksi että se niin kutsuttu ihra on jakautunut melko tasaisesti kroppaan. Ehdottomia ongelmakohtia ovat käsivarret, alavatsa, lantio ja reidet. Tyypillisesti ongelmakohdista ei tietenkään rasva lähde mihinkään vaan ensimmäisenä katoaa rinnat ja dekolteealueelle jää vaan luut ja nahka. Harmi kun rasvaa ei voi polttaa täsmällisesti tietystä paikasta, vaikka toki on sellaisia liikkeitä ja urheilulajeja, jotka kiinteyttävät tiettyjä paikkoja. 

Yritän ajatella pieniä välitavoitteita joiden kautta pääsen tavoitepainooni. (Välitavoitteesta ja tavoitepainosta tulossa erikseen ihan oma postaus, veisi liikaa tilaa.) Tähänhän liittyy useita muitakin seikkoja kuin pelkkä ajatus hyvältä näyttämisestä. Oma terveys huolettaa, meillä on diabetestä suvussa, ja mikäli vain suinkin voin, niin yritän välttää sen. Hiusten, kynsien ja ihon kunto voisi olla parempi, näitäkin saavutetaan syömällä oikein ja tasapainoisesti. Fyysinen hyvä olo tekee myös hyvää mielenterveydelle, mikä olisi erittäin tärkeää vaikeaa masennusta sairastavalle ihmiselle. Eikä viimeisimpänä toki se, että tähän yhteiskuntaan on vaikea sopia "isompana" ilman että joutuu käyttämään peittäviä vaatteita ja elämään tietyllä tyylillä.

Tällä hetkellä suurin ongelma on tuo syöminen, bulimian kanssa ei ole helppo elää. Jos syön omasta mielestäni liikaa, suuntaan helposti kylpyhuoneeseen ja rasitan kehoani entisestään. Jatkuvat selkäkivut, hammasongelmat (monikohan hammaslääkäri on kysynyt suuhygieniastani?) ja refluksitauti ovat seurauksia tästä jo seitsemän vuotta kestäneestä kamppailusta. Tavallaan tämä blogi ohjaa minua kohti terveellisempää elämää ja auttaa poistamaan oireita yksi kerrallaan.

Pitäähän muijankin päästä esiintymään blogissa, joten Auran tämän päiväiseen ohjelmaan kuului raveissa käyminen jo ihan siitä syystä, että halusin nähdä miten nakki käyttäytyy isossa ihmishälyssä, pienten lasten läheisyydessä ja vieraiden ihmisten paapottavana. Auran käytös oli yllättävän hienoa, se ei välittänyt hevosista lainkaan, antoi vieraiden rapsuttaa (Aura on todella varautunut mitä tulee uusiin ihmisiin), joten tällä saralla voisin todeta tehneeni jotain oikein, koska aiemmin neiti ei suostunut edes menemään portaikkoon, jos siellä oli outo ihminen. Pitkälle ollaan päästy ja muijasta saa olla nykyisin todella ylpeä sen sijaan että joutuu häpeämään silmät päästään.

Arvatkaa vaan mitä teen illalla? 

Hyvää alkavaa viikkoa lukijoille & pysykää kiinni arjen haasteissa!

02. Kolmas nainen & pari jätkää, dägrägädägwäg!

Niin että mikä painonhallinta? Laihduttajan parhaat vinkit!

(Huom. sarkasmi = älykkyyden alhaisin muoto)

1. Älä vain syö aamupalaa -> verensokerit laskevat -> myöhemmin syöt takuulla roskaruokaa
2. Sen sijaan että uisit, kellu veden pinnalla -> kylmä laittaa kehon polttamaan enemmän kaloreita
3. Kun lähdet jonnekin, unohda vesipullo kotiin -> nautit varmasti huomaamattasi huoltoasemalta ostettua sokerilitkua

Kävin mä ihan oikeasti tänään uimassa, mutta sen polttamat kalorit saa kyllä unohtaa, sillä takuuvarma Royal Mealsin tacoateria sulatti tehokkaasti tämänkin päivän yrityksen syödä ihmisittäin. Huomenna taas normaaliaterioihin ja välttelemään pastaa, leipää ja perunaa. Tarkoitus oli rannalla ottaa kuviakin, mutta kamera jäi kotiin, kun itse lilluin vedessä suurimman osan siellä viettämästäni ajasta ja tuo karvainen muija ei ole vielä oppinut kuvaamisen saloja. Vaikka Auralla on tällä hetkellä menoillaan elämänsä viimeiset juoksut - hahaa, vaihdevuodet alkaa! - niin otettiin se matkalle mukaan, kun soramonttuja on niin monta että takuulla saa olla rauhassa ilman muiden koirien häirintää. 

Kolmas nainen & pari jätkää

No niin että unohdetaanpa nämä unelmat hetkeksi ja keskitytään tutustumaan taas uusiin blogikasvoihin sekä meihin jo ennestään tuttuihin muijiin. Nyt esittelyssä on kolmas nainen, pieni ja pippurinen (mutta edelleen täysin suolaton, hahahaha, tiedätte tunteen kun nauratte omille vitseillenne?) Chili-chihuahua, joka asustaa äitini tykönä. Tämän muijan pokerinaama ei aina pidä.

Chilille tulee heinäkuussa ikävuosia täyteen jo huimat 2-vuotta, eli neiti elää elämänsä parasta aikaa (ihmisen vuosina siis 18-vuotias!) ja nauttii seurakoirana olosta täysin siemauksin. Tästä ei voi saada kuin hyviä kuvia, nainenhan on syntynyt malliksi!

Onhan se nyt mahdotonta aina poseerata niin kuin Marilyn Monroe!

Elämäni jätkä, also known as Niko ja Chili-tyttö. *sydänsydänsydän*

Ja sitten on tietenkin vielä ne jätkät. Yllä olevassa kuvassa esiintyy oma rakas avopuolisoni, yhteistä taivalta on 3. helmikuuta 2013 lähtien. Tästä miehestä ei voi sanoa mitään pahaa, se on kauhean kultainen vaikka joskus hajottaakin tavaroita ja saa mut kiskomaan hiuksia päästä. Se osaa laittaa ruokaa ja käyttäytyy aina kohteliaasti, tämän parempaa urosta on vaikea löytää!

Ja sitten on vielä se elämäni kakkosmies: lähes kaljuksi ajeltu persialais"herra" Taaku (synonyymejä: paakkis, paaku, taatu, saatanan elukka), jonka käytöstavoissa olisi hieman parantamisen varaa. Mutta hei, käytöstavat ne olla pitää, vaikka sitten vähän huononlaisetkin. Tämä mies tuli aikoinaan meille hieman huonoista olosuhteista ja on sen takia jäänyt hieman omalaatuiseksi, täältä pesee kynsiä ja hampaita mikäli rapsutat pidempään kuin viisi sekuntia kerrallaan. Tärkeisiin ominaisuuksiin kuuluu pahantuulinen ilme, karvismainen olemus, ainainen nälkä, kömpelyys ja epäsosiaalisuus. Kuulostaako kissalta? Yeah, this is really hard case, any of his psychiatrist haven't solve his problems. I guess it has something to do with schizophrenia. Joo, on se silti ihana ja osoittaa aamuisin hellyyttä.

Lopuksi vielä pari Auran parvekeposeerausta, just enjoy ja kertokaa mitä piditte esittelypostaus numero kakkosesta!

Muija, tosimuija & jätkät toivottavat kaikille hyvää alkavaa viikonloppua!