05. Tuhlaajatyttö vs. maailma + ratsastelua

"Hyvä vastaanottaja,

teidät on hyväksytty opiskelemaan Ruoveden yhteislukion ratsastuslinjalle!"

What can I say?  Toisaalta on niin paljon sanottavaa, ja toisaalta taas ei oikein mitään. Ensimmäinen ajatus on kenties että mitä ********ä tän ikäinen ihminen tekee teini(ikäisten) kanssa lukiossa? Vuosia tulee kuitenkin lokakuussa täyteen kunnioitettavat 21-vuotta. Toinen ajatus on että lukioon, nyt? Herrajumala, mä todellakin täytän 21-vuotta: mulla ei ole mitään tutkintoa, ei ylioppilaslakkia, ei mainittavaa CV:tä, tässä yhteiskunnassahan mä oon ihan loinen, mitä oon tehnyt ansaitakseni paikkani tässä maailmassa? Työllistänyt usean eri ammattikunnan edustajia kyllä, mutta oma työkokemus rajoittuu lähinnä festaritalkoolaisen ja henkilökohtaisen avustajan hommiin. Oh yeah, olen todella hyödyllinen. Kaksi vuotta lukiota vielä edessä, ja mitä sitten? No se kauan odotettu valkolakki, mutta eihän sillä töihin pääse. Sen jälkeen vuosia yliopistossa? Näillä näkymin pääsen työelämään aikaisintaan kolmikymppisenä. 

Niin että mikä perusnegatiivisuus.

Onhan tässä kyseessä iso elämänmuutos ja tavallaan jopa taantuma: lähteä nyt omasta kodista opiskelija-asuntolaan. Luvassa oma huone, ei juuri yksityisyyttä. Kovaäänistä musiikkia liian aikaisin aamulla. Suoristusrautoja, meikkipusseja ja vanulappuja kylpyhuoneessa. Kuulostaa tosi mairealta. Toisaalta, lukion tuomat haasteet, pänttääminen ja urheilupainotteisuus. Love it. Tykkään päästä haastamaan itteni niin henkisesti kuin fyysisesti ja tässä tapauksessa myös sosiaalisesti, joten näillä mennään. Onhan se ihanaa muuttaa melkein tallin pihaan asumaan. Toisaalta joudun jättämään niin Nikon kuin Auran sekä rakkaan kissani tänne Kokkolaan enkä edes joka viikonloppu pääse käymään täällä. Tuntuu että jostain syystä löydän paljon enemmän syitä olla lähtemättä kuin lähteä, mutta kuitenkin se koko maailman haastaminen tuntuu mahtavalta!

Lauantaina olin Muhosella pienryhmätunnilla hyppäämässä. Ratsastin tanskalaisella puoliveriruuna Carulla, joka oli mulle aivan uusi tuttavuus. Iso ja isoliikkeinen hevonen, joka oli välillä kädelle tosi raskas, parhaimmillaan äärimmäisen kevyt ja tasainen ratsastettava, laukanvaihdot sujuivat, samoin avot ja sulut ravissa. Hypyt meni vähän niin ja näin, ite oon hypännyt viimeksi tammikuussa ja silloinkin ponilla. En jaksanut istua laukkaa ja Caru lähti hyppyihin todella kaukaa tai sitten hirmu ponnettomasti. Syy täysin ratsastajassa. Tehtävien välillä kuitenkin ruuna oli tosi mahtava ja sileällä saatiinkiin aikaan pari tosi hyvää pätkää.

Kaikista surkeista hypyistä paras :'D

Loppuraveja, Caru tuntui tosi kevyeltä ja kivalta!

Mitä mieltä tämmöisestä melkein kuvattomasta postauksesta? Onko toiveita tulevien postausten suhteen? Mahtavat juhannukset, muistakaa olla ihmisittäin!

Ps. Ilmoitin Auran Kokkolan KV-näyttelyihin, jotka pidetään heinäkuun toisena viikonloppuna, meidät bongaa sieltä!